Loppukausi sitten oikeastaan tuskailtiin sen kanssa, että polviasento ei kaikenmaailman yrityksistä huolimatta vieläkään kulkenut yhtään. Kyllähän sitä tuli kesän mittaan muutama ihan kohtuullinen kolmiasentoinen ammuttua, mutta vähän mieltä kaivertaa, että mitäs ne olis ollut, jos polveltakin osais. Kyllä kuitenkin hyvänä päivänä 575-580 olis paljon kivempi nimen perässä kuin himpun päälle 570. Kun piekkarikauden lopetin Kyröön maljassa (joka sekin meni ihan poskelleen) elokuun lopussa, niin oli sellainen tunne, että ei enää yhtään haluttanut ko. lajia ampua vähään aikaan. Joskus ollut toisenkinlaiset fiilikset kauden loppuessa - on harmittanut kisojen loppuminen ikäänkuin kesken.

Onneksi kivääriammunta on vähän muutakin kuin polviasentoa. Reserviläissarjan viimeinen kisa oli kotikisa, joten nyt ainakin oli tuuliviirit. Toisaalta kyllä oli onnistumisen pakkokin, sillä mielessä kaiversi viimekesäinen pisteen tappio Salilan Jukalle ko. sarjassa. Sitäpaitsi yhäkin oli tältä kesältä tekemättä kunnon tulos kotiradalla makuulta - 589 oli kait tehty jo puolen tusinaa kertaa.

Keli ei kyllä kovin otollinen ollut: sateista pilvistä ja aika tuulistakin. Eikä muutenkaan ollut kovin hyvä tilanne siinä mielessä, että olin viettänyt päivän enimmäkseen tien päällä. Ja sitten kun vielä Ratinen oli järjestänyt ohjelmaa ennen kisaa (ministerivierailua, palkintojenjakoa ja haitarinsoittoa), niin alkoi herätä epäilys, että pääseeköhän tässä päivännäöllä edes ampumaan.

Positiivisella puolella oli taas se, että henki oli korkealla; kyseessä oli sama päivä jona suomalaiset ampujat ottivat olympiamitalit. Ennen kisan alkua katselin keliä ja mietin kannattaako siihen hyviä paukkuja tärvätä. Valaistus oli vähän rajoilla ja tuultakin oli, mutta toisaalta oli siinä välissä sellaisiakin hetkiä, ettei hirveä pakko ollut mahdottomaan puhuriin ampua ja eiköhän valokin riittäisi kun vähän isontaisi etureikää. Ampumapaikkakin oli jonkin verran suojassa siellä radan alkupäässä. Joten ei muuta kuin "veteraalit" esiin ja etunojaa.

No, siitä tulikin lopulta sitten ihan jännää positiivisessa mielessä pitkästä aikaa. Viimeisiä laukauksia ampuessa melkein sukat pyöri jalassa. 595 (99+99+100+98+99+100). Eli kotiradan kirous tuli nujerrettua.