Onneksi kivääriammunta on vähän muutakin kuin polviasentoa. Reserviläissarjan viimeinen kisa oli kotikisa, joten nyt ainakin oli tuuliviirit. Toisaalta kyllä oli onnistumisen pakkokin, sillä mielessä kaiversi viimekesäinen pisteen tappio Salilan Jukalle ko. sarjassa. Sitäpaitsi yhäkin oli tältä kesältä tekemättä kunnon tulos kotiradalla makuulta - 589 oli kait tehty jo puolen tusinaa kertaa.

Keli ei kyllä kovin otollinen ollut: sateista pilvistä ja aika tuulistakin. Eikä muutenkaan ollut kovin hyvä tilanne siinä mielessä, että olin viettänyt päivän enimmäkseen tien päällä. Ja sitten kun vielä Ratinen oli järjestänyt ohjelmaa ennen kisaa (ministerivierailua, palkintojenjakoa ja haitarinsoittoa), niin alkoi herätä epäilys, että pääseeköhän tässä päivännäöllä edes ampumaan.

Positiivisella puolella oli taas se, että henki oli korkealla; kyseessä oli sama päivä jona suomalaiset ampujat ottivat olympiamitalit. Ennen kisan alkua katselin keliä ja mietin kannattaako siihen hyviä paukkuja tärvätä. Valaistus oli vähän rajoilla ja tuultakin oli, mutta toisaalta oli siinä välissä sellaisiakin hetkiä, ettei hirveä pakko ollut mahdottomaan puhuriin ampua ja eiköhän valokin riittäisi kun vähän isontaisi etureikää. Ampumapaikkakin oli jonkin verran suojassa siellä radan alkupäässä. Joten ei muuta kuin "veteraalit" esiin ja etunojaa.

No, siitä tulikin lopulta sitten ihan jännää positiivisessa mielessä pitkästä aikaa. Viimeisiä laukauksia ampuessa melkein sukat pyöri jalassa. 595 (99+99+100+98+99+100). Eli kotiradan kirous tuli nujerrettua.

Ensimmäinen tilaisuus paikallisen tason "kasvojenkohotukseen" oli Jämsänkoskella heti SM-kisaa seuraavana maanantaina. Keli kyllä näytti aika tuuliselta, mutta aattelin, että se voisi olla hallittavissa kun sitä nyt oli SM-kisoissakin treenattu. Niinpä sitten ajelin Jämsänkoskelle.

Auto parkkiin katoksen taa, romppeet käsiin ja leuhkasti sisään katoksen ovesta. Ensimmäisenähän meikä tietysti katsoo, että miten ne viirit heiluu tuulessa - tai olis katsonut, jos olis ollut mitä katsoa. Tuuliviirejä ei ollut - tai no yks rättinaru viisi metriä ennen tauluja oli, mutta sehän ei mitään oleellista tietoa anna. En tiiä sanoinko ääneen mitään rumaa, mutta tein aika pikaisen täyskäännöksen ja suuntasin takaisin Jyväskylään.

Kun turhan ajomatkan aiehuttama kiukku ei loppuillastakaan vielä ollut tasaantunut, niin laitoin pienoisen sähköpostikirjelmän jakeluun tuon reserviläistouhun pyörittäjille ja erityisesti Jämsänkosken kisan vetäjille. Sanoin siinä, että jos kerran kisoja pidetään ja niistä ihan osallistumismaksutkin peritään, niin kyllä jonkinlaista minimivaivannäköä pitäs järjestelyjen suhteen nähdä. Sanoin, että minusta on aika saamatonta, ettei narua ja viirikangasta saada hankituksi. Varsinkin kun tästä asiasta oli jo aiemmin useampaan kertaan mainittu ja tuulta yritetty lueskella ruohikon liikkeistä.

Alkuun päästyäni annoin samaan syssyyn tulla mielipiteeni jämsänkoskelaisesta taulutuomaroinnista - siellähän on aina perinteisesti ollut huono kymppi 9 pistettä (ainakin erään tietyn vanhemman miehen tulkatessa). Keväällä kun siellä edellisen kerran olin kisoissa. Katsoin tauluni ja kun siellä oli muutama nipun uloin huono kymppi (ammuttiin 5ls/taulu) katsottu ysiksi, niin menin  kysymään, että onko herra taulutuomari katsonut nämä levytulkilla. Ei ollut, ei nimittäin sattunut olemaan sellaista ja alkoi siinä mesoa, ettei muuta osumia jälkeenpäin ja että ne on ihan selviä ysejä. Sanoin, ettei tarvitse muuttaa, mutta lukee kuitenkin sen mitä tuomarikortin, jos sellaisen omistaa, takapuolella lukee ja hankkii sen levytulkin - ja opettelee käyttämään sitä.

No, ko. henkilö veti "herneen nenäänsä" kritiikistäni. Toivotteli meikän pysymään suuremmilla kisa-areenoilla, missä toivottavasti saan riittävästi eteeni tuuliviirejä ja tarpeeksi pisteitä ja sanoi lopettavansa kisojen järjestämisen. Tuumasin, että kyllä minulla ampujana on pienissäkäin kisoissa tietyt oikeudet ja niistä aion pitää jatkossakin kiinni ja että hänen tuomarikurssin käyneenä kyllä pitäisi olla varsin hyvin perillä siitä. Tuohon kisojen järjestämisen lopettamiseen en viitsinyt kommentoida -  tosin teki mieli heittää, että tätä sanasotaahan ei käytäisi nyt, jos olisit ihan oikeasti järjestänyt kisat.

Reisusta palattua syvennyttiin sitten taas ampumaurheiluun. Pikkasen pohdittiin taas polviasennon mystiikkaa - mystiseksi se jäi yhäkin. Makuulta yritin taas metsästää sitä 590:ää kotiradalla, kun oli KSA:n mestaruuskisat. Lähellä oli taaskin vaan ei ihan: 589 sain kun muutaman kerran petasin asennon uudestaan (en sentään asetta). No, se kyllä oli keliin nähden aika hyvä tulos sillä kertaa.

Viikonloppuna oli sitten vähän isommat mestaruustaistot. Lauantaina täysottelu. Makuu meni jotenkuten (390). Pysty meni enimmäkseen hyvin, mutta viimeisessä sarjassa tuuri (siitähän se tietenkin oli kiinni) petti: aloitus kasilla eikä kymppiä meinannut enää saada mitenkään. Ja kun lopulta sai sen viimeisen sarjan ysin vauhtiin, niin eikös pitänyt viimeisellä tulla taas vaihteeks sellanen haamuosuma. Mielestäni oli hyvä lähtöä ja kuikuilin kieli pitkällä putkeen, että taisin lopettaa kympillä, vaan seiskassa oli. Eli pysty 368. No, ei mikään huono tilanne vielä kuitenkaan. Vaan polven jälkeen oli. Siinä vedettiin kesän (ja ehkä vuosituhannen) huonoin polvi 361. Meinas ajoittain mielenrauha rakoilla, kun hyvästä laakista oli aina hyvä ysi ja pikku virheestäkin oltiin sitten jo kasin puolella. Eikä yhtään mieltä ylentänyt sekään huomio, että joukkuemitali meni sivu suun muutamalla pisteellä... eli lähinnä meikän polvitupelluksen takia.

Seuraavana päivänä ei tarvinnut onneksi ampua kuin tuota matalempaa "hihnaa". Joukkuekisan tulos 582 kun oikein kovasti yritti. Saattoi olla kyllä hiukan pahanpuoleinen keli siinä toisessa erässä. Pelkäsin vähän, että tais jäädä henkilökohtainen kisa tänä vuonna haaveeksi. Vaan ei tehnyt edes tiukkaa: 576:lla meni jatkoon vielä siitä erästä - eka erässä raja oli 581. Meillä vähän joukkuetouhu kärsi siitä, että oli kaksi ampujaa oloiltaan vaikeammassa erässä, vaan tuskin tuo mitään ratkaisi.

Henkilökohtaisessa kisassa tuuli ehkä aavistuksen hellitti, vaan oli siinäkin tekemistä. Aloitus 98. Toiseen sarjaan (96) tuli turhan monta ysiä ihan rohkeuden puutteesta, kun ei oikein ollut uskallusta tarpeeksi ruuvata virtauksen muuttuessa. Jatko meni sitten kyttäillessä ja lärpätysten sekaan ampuessa ihan kohtuullisesti ...99+98+98. Viimeisessä sitten sain nauttia yllättäin huippukelistä: aurinko meni pilveen ja tuuli rauhoittui lähes täysin. Jälkikin oli sitten sen mukaista: yhdeksän sisäkymppiä ja yksi 9,9 (huono laukaus). Lopetustaulu oli ehkä paras mitä ikinä olen ampunut: luultavasti 2x10,9. No 588 eli ei aihetta suurempaan juhlaan, jollei murheeseenkaan. 590 oli finaaliraja ja 595 piikkipaikka (Hirmuisella P. Saarella).

Oli kyllä mahaltaan ampumiskisoiksi aika vääntöjä molemmat oikukkaan tuulen ja valaistuksen takia.

No, kyllä nuo vielä "viivalle" laski. Aamusta kyllä olis voinut olla parempi keli - nyt oli taas kohtuu reipas puhallus jo. Makuulta ei sitten mitään ampumisen tapaistakaan. Oli sitä tuultakin, mutta jotenkin olin pihalla muutenkin. 381 (95+95+97+94). Pysty 186 (93+93). Yksi seiska tuli pystystä, mutta muuten ihan hallittua. Polvelta olis mennyt ihan tarpeeksi huonosti muutenkin, joten ei olis tarvinnut antaa tasoitusta ampumalla yhtä laakia väärään tauluun: 184 (90+84). No, pitää kait olla onnellinen, että oli kaikki edes jossain taulussa - eikä esim. vieruskaverin koivessa. Lohduksi pronssi molemmista.

Katos kyllä motivaatio pitkän matkan suhteen tältä kesältä. Saa nähdä milloin palailee ja tarviiko sen eteen vaihtaa piippu tai jotenkin muuten piristää itseään (mistähän sais halvalla aivopesun?). No, jos tästä viimeisestä kisapäivästä jotain hyvää yrittää löytää sen lisäksi, ettei kukaan kuollut, niin ehkä se, etten viikonlopun aikana hävinnyt kenellekään pystystä. Impulla se oli lähellä, piekkarilla ei likikään ja pitkältä matkaltakin jäi reilu 2p Markon Aarnen pystyyn rakoa. Sellanen makuuspesialisti mä oon :=/

Jo ennen kisan alkua oli pientä ylimääräistä puuhaa. Huomasin nimittäin, että poskipakan puuosa oli melkein irti - puuruuvit korkanneet. Tällä kertaa en korjannut teipillä, koska satuin kiväärilaukun vällyjen välistä löytämään pari vähän pidempään ruuvia, joilla tuntui pysyvän. Taas tuli todistetuksi miten turhaa onkaan siivota varustelaukkujaan.

Keli oli ihan hyvä: tarkeni, enimmäkseen tyyntä - valaistuksen vaihtelu, tai sen ajoittainen puute, oli oikeastaan ainoa isompi ongelma makuukisan aikana. Kisa alkoikin ihan mukavasti 98-100... eli kerrankin hyvä pohja asentokisaan. Kolmannessa sarjassa laukaisukoneisto vähän "varoitti": tuli viivaysi, kun laukesi jo kosketuksesta. Sen jälkeen kuitenkin tuntui taas toimivan aika kivasti, joten en lähtenyt ruuvailemaan. Ajattelin, jospa se oli ohimenevää. Vaan eipä ollut. Neljännessä sarjassa lähti sitten niin, etten oikein edes tuntoa liipaisimeen noteerannut - kyllä kasikin joskus tuntuu ihan hyvältä osumalta :). Nyt otettiin sitten se pieni kuusiokoloavain käyttöön ja väännettiin himppu virekynnystä karkeampaan päin. Loppukisassa sitten meni sitten jotakuinkin normaalisti, joskin vähän oli vaikeita liipaisuja olevinaan. Lopuksi saattoi todeta, että tuo "konevika" vei meikältä voiton, sillä jäin pisteen erolla hopealle. Meikän tulos 587 (98+100+97+96+97+99) ja Markon Aarnella piste enemmän. Vanhempien äijien sarjassa tuolla ei tosin olis ees ollut mitaleilla.

Ennen pystyä vääntelin taas hiukan laikaisukoneiston ruuveja: vähän virekynnystä tarkemmalle ja himppu vastusta lisää. Tavoitteena oli saada aavistuksenomainen venyminen pois ja kuitenkin pitää toiminta luotettavana. Pystystä olikin sitten ihan hyvää ampumista: ei jännittänyt pahasti ja järkikin pysyi matkassa. Ainoa kasi taisi tulla taas kolmanneksi viimeisellä. 188 (95+93) eli ei valittamista.

Polvi oli sitten taas sitä itteensä. Ensin pari kasia ja sitten pelastautumista ja kun vähän ollaan väljemmillä vesillä niin aletaan taas tössiminen. 185 (95+90) eli siinä meni hyvä tulos piloille. Tai no......... noistahan tulee 571 (198+188+185) eli kyllähän se aika hyvä kuitenkin on ja muut n.10p perässä. Joten ei sitä oikein osannut masentua kuitenkaan. Tämän päivän kisa oikeastaan kuvastaa varsin hyvin koko kilpailukautta: makuu toimii ajoittain, pysty on luottoasento ja polvelta vaan yritetään selvitä jotenkin.

Impparilla ammuin toisenkin kerran kevään jälkeen ja hyvältä näytti (tulostesti 586). Pitkältä matkalta kävin kanssa vähän kokeilemassa, mutta se ei oikein vakuuttanut miltään osin. Pystyammunta kuitenkin näytti olevan kunnossa, sillä kenraaliharjoitus eli KSA-cup kilpailujen aattoiltana antoi piekkarilla pystystä peräti 191 - asentotulos 575 (194+191+190).

Seuraavana päivänä sitten Vierumäelle oikeisiin kisoihin. Vähän meinas vaihteeks jännittääkin, kun ei oikein tuntenut kaikkia ampujia eli ei tiennyt mitä oli vastassa. Olihan sitä edellisen vuosien tulosliuskoja tullut luettua ja todettua, että ei mitään mahotonta pitäs olla tulossa, mutta siltikin. Vetelin siinä taka-alalla kamppeita päälle, kokoilin releitä ja ihmettelin tanskalaisten perusteellista valmistautumista voimisteluineen ja verryttelyineen ja tanssiaskelineen ja mietin, että onkohan nuo koviakin ampujia.

Lopulta pääsin itse viivalle ja sopivasti Viron ampuja (Ain Muru) vasemmalle puolelle mittatikuksi. 15 koelaakia ährysin ennenkuin uskalsin painaa sitä  Match-nappulaa. Eka sarja oli muuten hyvä, mutt kymppejä niukasti - 92. Tuuppasi koko ajan hyvää ysiä vasemmalle; ne tosiaan oli hyviä, sillä vain yksi katkaisi kasin viivan. Siinä sitten napsuteltiin tähtäimiä ja valutettiin tuskanhikeä ja uskoteltiin itselle, että kyllä tää tästä, kun vaan tekee oikeat asiat. Totesin, että Viron miehestä jäätiin pari pojoa.

Toisessa sarjassa alkoi sitten jo olla parempi onni ja kymppejäkin tuli - 97. Ja siitä se sitten kohtuullisesti väännettiin loppuun rimaa hipoen (95-96). Se kolmanneksi viimeisen laakin kasi olisi saanut jäädä tosin tekemättä. Viron mies jäi lopulta muutaman pisteen - sillä tosin ei kisan kannalta ollut merkitystä, koska virolaiset oli kisan ulkopuolisia.

Se oli rimaa hipova suoritus monessakin mielessä. Ensinnä tietenkin siinä mielessä, että oma "kusiraja", 380, oli aika täpärällä. Että siinä mielessä ei kovin hyvin, kun paremminkin osaa, mutta toisaalta eipä ollut helppo kisan ja tein minkä voin. Kisan jälkeen kattelin tuloksia sitten huuli pyöreenä, että voittaja on vetänyt peräti 394. Nimi ja kansallisuus oli suomalaisia, mutta kuitenkin mulle aika outo nimi. Minä kakkosena ja Niemen Markku kolmosena samalla tuloksella, mutta mulla pojon parempi lopetussarja. Aikani mietin sitä voittajaa ja sitt tajusin, että se oli se kaveri, kun ampui toisessa päässä rataa rullatuolissa ja pöytätuelta. Ei ihan reilulta peliltä tuntunut ja mietin, että pitääks tässä katkasta koipensa, että pärjää ees näissäkään kisoissa. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että sama tuo, kylläpähän ite tiiän kuka oikeasti oli paras ja jätin sikseen.

Seuraavana päivänä piekkariradalla Niemen Markku tuli ja onnitteli mestaruudesta. Vähän ihmettelin, että enkös ollut kakkonen. Sanoi tehneensä protestin siitä rullatuolitouhusta, jotta se siitä episodista.

Niin ne tanskalaiset.... tais olla enempi verryttelyn ja tanssin erikoisosaajia ;).

Juhannuksen jälkeen olennaisin kisa oli Veteraaniampujien kansallinen mestaruuskisa Säkylässä. Mahaltaan ammuttiin lauantaina. Tällä kertaa ei ollut kelissä valittamista: tarkeni, ei tuullut ja pilvipouta. Ehkä oli aavistuksen olevinaan hämärää vanhalle puusilmälle, joten koelaakeilla ruuvasin etureikää hiukan isommaksi kaiken varalta. Parinkymmenen koelaakin verran siinä tuhrasin ja keräsin rohkeutta ennenkuin uskalsin aloittaa.

Hyvin se sitten alkoikin. Puolessa välissä kisaa oli täydet 300 kasassa ja tiesin sen itsekin koko lailla varmasti, vaikka siellä yks vähän huono osuma olikin. Voi sanoa ihan reilusti, että tuli huonot housuun. ja neljäs sarja olikin sitten sen mukainen eli 97. Viidennestä tuli tuurilla 100 ja viimeisestä taas 97. No, 594 on tälläselle tavalliselle paskahousulle ihan hyvä tulos, joskin vähän aikaa jurppi tuo tapa millä sen teki. No, vähän voi sillä selitellä, että eipä ollut alkukesän aikana päässyt henkisesti tottumaan kunnon vauhteihin.

Tuo mun tulos oli muuten samalla SVA:n Y45 sarjan ennätys (tiiä koska tuon korjaavat ennätysrekisteriin). Kisan paras makuutulos se ei kuitenkaan ollut, sillä Ranteen Hessu ampui 595 pari pykälää vanhempien sarjassa.... no se onkin ehtinyt treenaamaan kauemmin ;)

Sunnuntaina oli sitten asentokisa. Se oli vaikeaa varsinkin joka asennon alussa. Makuulta tuli toistettua edellisen päivän huonoimmat sarjat eli 194 (97+97) - 14 laakin jälkeen oli jo kaikki 6 ysiä, joten lopun sai punnertaa, että edes tuon sai. Pystystä sai ensimmäistä kymppiä hakea ensimmäisen sarjan lopulle saakka. Sitten niitä tuli sen verran, että 183 (90+93) sai. Polvelta kaksi kasia neljään ensimmäiseen, mutta siitäkin loppurypistyksellä 188 (93+95). No, se oli työvoitto.... tai siis ei ollut voitto, koska Lausteen Late ampui pari pojoa enempi.

Tuon Karelia Matchin reisun jälkeenkään ei juuri ampumakelit parantuneet. Lämpötilat tosin nousi, mutta puhallusta riitti.Ennen juhannusta tuli treenailtua ja ammuskeltua kaikenlaisia pikkukisoja, kuten Hämeen aluemestaruudet, ressukisoja ja ihan oman seuran cuppia. Eikä oikein yhtään kunnon tulosta mistään. Makuulta 590 ei ylittynyt edes kotiradalla. ja pystykin petti ajoittain todella sydäntäsärkevästi (polveenhan usko jo alkoi muutenkin mennä). Pystystä pahin lipeäminen oli Luhangassa reserviläisten sarjakisassa: 171 (83+88). Seiskan sisällä kyllä kaikki, mutta kun tuuliennakko lipsuu koko ajan vikapuolelle, niin lopputulema voi olla noinkin surkea. Tuossa polvelta (189) sentään hiukan pelastin tilannetta ja sain edes 554.

Hämeen am-kisat Toijalassa oli sitä samaa kuin viime vuonnakin eli ei oikein keli ollut hallinnassa kaikin ajoin. Makuu välttävä 587 ja täysottelu sitä samaa1125. Kyllähän niillä voitti, mutkun mutkun....no, olihan nuo paremmin kuin viime vuonna.

Lauantain täysottelussa ammuttiin taas vaihteeksi tuulessa ja kylmässä (alkaa hiljalleen kyllästyttää tän lajin kelit). Makuulta ei saanut oikein mitään aikaan (387). Pysty oli ihan kohtuullinen loppua (8,8,8,9,8,10) lukuunottamatta. Siinä tuli varjo tauluun ja en vaan osannut - teknisesti kyllä ihan yhtä hyviä laukauksia kuin muukin kisa. Polvelta olisi voiniut jotain tullakin hieman nihkeästä alusta (93+93)huolimatta, mutta lopussa iski vilu sen verran pahoin, että hyvä kun tauluun osui. Neljä viimeistä 8,8,9,9 ja 374. Finaaliinkin osallistuin.. siitä ei muuta mainittavaa olekaan. Positiivista tässä oli se, ettei ruotsalaisille hävinnyt.

Seuraavana päivänä särki päätä (Burana onneksi auttaa) eikä muutenkaan ollut kovin hääppöinen - alkoholilla tuskin osuutta asiaan (kaksi saunaolutta edellisenä iltana). Vilukin oli, koska aamusta ei sen lämpöisempi keli ollut kuin edellisenä päivänäkään. Yritin häätää vilua siinä ampumaradan lähellä olevalla varumiesten este- ja kuntoradalla. Vilu kähti ja keli lämpeni yllättäin ennen kisan alkua (liki 20 astetta) ja sitten meikällä valuikin hiki koko ajan. Mikähän mun lämmönsäätelyjärjestelmässä oikein on vialla.

Itse kisa oli monella tapaa mielenkiintoinen. Aluksi oli tuuria ja ensimmäinen sarja 100 kymppiä raapimalla. Sitten ei ollut tuuria ja toinen sarja 95 viidellä hyvällä ysillä.Loppu mentiin hiukan normaalimmin tuurin osalta. Kisan loppupuolella huomasin, että patruunamäärä ei täsmää eli olin johonkin tauluun ampunut joko yhden tai kolme laukausta kahden sijaan. Kun en tiennyt kumpaan suuntaan virhe oli, niin ammuin seuraavaan tauluun kolme laukausta, ettei ainakaan lopu taulut kesken. No, sinne tuli kaksi kolmen laukauksen taulua, joten viimeinen taulu jäi tyhjäksi. Sitten odoteltiin tulosta tauluun. Alun jatkeeksi tuli 99... 98.  Pienen odottelun jälkeen punakynällä 100 (kiva, että rajat nousee ajattelin) ja viimeiseen sarjaan 79!!!!. Siinä meinas mennä leipäpala väärään kurkkuun. Lähdin "monttuun" ja pyysin ystävällisesti, että katsottaisko vielä vähän niitä mun tauluja. Selittivät, että mulla oli viimeinen taulu tyhjä, joten olin jättänyt kaksi laukausta ampumatta. Vaan kyllä sieltä kuitenkin löytyi ne kaksi taulua, joissa oli ylimääräinen osuma.. tosin vähän samaan reikään ammuttuna, mutta selkeästi kuitenkin.

Eli puhumalla finaaliin kolmantena 591:llä. Puustinen oli karkuteillä (596) liikaa ja vähän turhan kaukana Häkkisen Henkkakin (593).  Takana oli sakkia lähellä, joten puolustustaistelulta vaikutti enempi. Finaali kuitenkin alkoi kohtuullisesti. Ensimäiset osumat huonoja sisäkymppejä ja koko ajan osui keskemmälle - seitsemäs laaki antoi jo 10,8. Häkkisen Henkka vieressä poukkasi pari kertaa ylös ja tömisteli muutenkin siihen malliin, että epäilin olevan ongelmia. Puhumalla joutui pisteistään huolehtimaan tässäkin: yhdestä finaalilaukauksesta tarjottiin 8,7, vaikka se oli hyvä kymppi. Onneksi olin kuulolla sen verran, että saatoin huikata protestin. Kahdeksas laukaus sitten oli hiukan ysin puolelle, yhdeksäs huono kymppi ja viimeisellä huono ysi tuulen mukaan. Hetken harmitti tuo loppu, koska ajattelin siinä ilman muuta menettäneeni nousun toiseksi ja ehkä jonkun päässeen takaa ohikin. Vaan eipäs kuitenkaan: kakkoseksi mentiin Henkan ohi ja muut pysyivät kiltisti takana.

Koelaakeilla ruuvasin kasan kohdilleen vasemmalta kasista saakka (oli edellisenä iltana ollut Jämsänkosken reserviläiskisassa lievästi sanoen tuulista). Siirryin siitä kisalaukauksiin ihan mallikkaasti. Lievä tuuli kuitenkin painoi ajoittain vasemmalta ja niinä hetkinä kasa pyrkiä kympin oikeaan reunaan, jopa hiukan ysin puolelle. Minä napsuttelen pikku hiljaa vastaan. Kasa asettuukin kohdilleen ja tulee jopa pari 50 pisteen taulua. Jälkeenpäin kuitenkin tajusin, ettei tuo menestys johtunut suinkaan tähtäinsiirrosta vaan tuulen hetkellisestä tyyntymisestä. Sitten alkoi jälleen se pieni virtaus vasemmalta ja osumat pyrki jälleen oikealta ohi. Kun tuli kolmas siisti nippu peräkkäin kympin ja ysin rajalle oikealle (vaikka melkein joka laakin jälkeen otin napsun vasempaan), multa petti hermot.  Ruuvasin 20 napsua vasempaa ja katsoin tähtäinrungosta, että siirtääkö se oikeasti. Joo.. näyttäs siirtävän. Ruuvasin ne 20 napsua takaisin ja ammuin - kutonen vasemmalla! Tässä vaiheessa oli tutkimuksen paikka. Tutkimuksen tulos oli, että tähtäinrunko (mallia Elite) ei siirtynyt sivusuunnassa suuntaa vaihdettaessa vasta kuin n. 15-20 napsun jälkeen. Ilmeisesti johteen säätöruuvit oli hiukan tiukassa ja/tai voitelu kuivahtanut.

Illan päätteeksi vein rungon Sivulan Veijolle huollettavaksi ja mittakellolla tarkistettavaksi (siinähän se traktorin tekemisen ohessa menee). Seuraavan viikonlopun Karelia Matchin makuukisat ammuin Anschutzin rungolla. Veijo putsasi rungon ja sääteli ja tarkisti, nyt kuulemma on klappia vähempi (1 napsu).

Tuo edelläoleva selvittää paljolti sitäkin, miksi alkukevään tuulet on tuntuneet niin vaikeilta ajoittain hallita. Edellisen illan reserviläiskisassa oli tunne kuin tuuli heikkenisi koko ajan, koska osumat meni tuulen "yläpuolelta" ohi korjauksesta huolimatta.... hyvin ymmärrettävä tunne, jos korjaukset ei tehoa. Samoin Mikkelissä oli kisan alussa osumilla ihmeellistä pyrkyä vasemmalle jatkuvasta korjaamisesta huolimatta.... ja Mikkelin finaalihan antoi alkuunsa ysejä, joille ei tuntunut mitään järkisyytä silloin olevan.

Hyvää tässä on se, että vika löytyi ennen syksyä. Opettavaista se, että tietty terve epäilys pitäisi olla muunkin kuin omien taitojen suhteen ja toisinaan tulisi uhrata hieman aikaa välinehuoltoon.